Sinun aikasi täällä on tärkeä

On aikasi täällä pallolla vain hetki tai 50 vuotta, 90 vuotta se on tärkeä aika. Olet täällä jotakin asiaa varten, joitakin ihmisä varten, joitakin tekoja varten. Olet täällä oppimassa ja opettamassa. Olet juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan vaikka joskus tuntuu aivan muulta. Nytkin tänä poikkeusaikana olet tässä ja nyt juuri siks,i kun se on tarpeen.

Kuulin eilen aamulla radiosta vanhan kappaleen, joka keran oli minulle hyvinkin merkityksellinen. Siinä hetkessä kohta kolmekymmentä vuotta sitten en vain oikein käsittänyt miksi sen sanat kolahtivat niin kovasti minuun. Eilen aamulla sen ymmärsin. Ajatella, näinkin monta vuosikymmentä siihen meni… silloin kauan sitten menetin jotain arvokasta ja tämän laulun sanat saivat minut kyyneliin. Ihmettelin, kun ajattelin tämän rakkauslauluksi ja ikäväni oli menettämääni lasta kohtaan. Laulun sanomassa onkin jotain suurempaa. Sielujen kohtaamista. (Ressun: Kuka on se oikea)

Sielut kohtaavat toisensa tässä elämässä tarkoituksellisesti. Olemme syntyneet oppiaksemme jotain uutta, muuttaaksemme jotakin ja kohtaaksemme ne tietyt sielut elämämme aikana. Jokainen menetys on tapahtuma hetkellään suuri. Nyt menetyksen tunteita voimme tuntea, kun elämistämme rajoitetaan. Joku tuntee surua, kun rakas harrastus on katkolla. Toiselle surua tuottaa menettää totutut tapaamiset tai tavat. Joku suree, kun se sielun lempimaisema mökki on nyt saavuttamattomissa. Monia tunteita, monia luopumisia. Joillekin tämä aika tuo mukanaan isojakin luopumisia. Luopumisia rakkaista ja menetyksiä, joita joskus jopa pelkäämme. Toivoisinkin, että osaisimme kaikki ottaa tuon luopumisen tuskan rinnalle ajatuksen kiitollisuudesta siitä, että sielumme ovat saaneet kohdata. Kiitollisuuden siitä, että olemme saaneet se ajan yhdessä. Ajan, jonka olemme sopineet oppivamme jotakin toisiltamme. Vaikka se aika olisi vain vuosia tai vuosikymmeniä se on kiitollisuuden asia.

Sain tuntea rakkaan poikani vain päivän. Mutta nekin katseet, joita jaoimme ovat mielessäni ja muistoissani vieläkin. Erikoista, että vauvan kasvot, se miltä hän näyttää katosivat muistoistani välittömästi ja muistan kuiskanneeni poikamme isältä istuessamme jo pois läheteneen vauvamme vierellä: onko hän varmasti meidän lapsemme. Ulkonäöllä ei ollut enää merkitystä. Muistoihin jäi se tunne ja muisto hänen läsnäolostaan. Laulussa lauletaan: ” Olen etsinyt sinua liian kaukaa, etsinyt miettinyt sun nimeä…” Siltä minusta tuntui, kun häntä katselin. “…vasta tien päässä ehkä sua odotan, on sydämeeni niin pitkä matka” ja “niin suuri kaipuu murtaa vaikka vuoria” Nämä sanat kuvailevat tunnetta, joita silloin koin. Olin nuori äiti, joka menetti aivan täysin yllättäin terveen poikalapsensa. Täysin käsittämätöntä, mutta minulle jäävä muisto oli niin kaunis. Suuri kaipuu häntä kohtaan, jota en melkein kestänyt kasvoi kuitenkin suureksi vahvuudeksi ja tietoisuudeksi siitä, että kaikella tälläkin oli tarkoituksensa.

Tuo aika kasvatti minua varmasti tälläiseksi kuin nyt olen. Opin monia eri asioita tuon surun aikana. Tiedostan, että kaipaus kasvattaa ja jalostaa. Olemalla kiitollinen tuosta sielujen tapaamisesta ymmärrän sen oppiläksyn vaikka se kauan vaatikin. Muistan ne katseet, joita katsoimme. Sielujen yhteyden. Minun poikani. Vaikka olimme yhdessä vain lyhyen hetken, ne hetket mullistivat elämäni täysin. On niitä hetkiä sitten vuorokausi, viisikymmentä tai yhdeksänkymmentä vuotta niin siitä voi aina olla kiitollinen. Aina on tilaisuus oppia toiselta jotakin ja luopuessa tuntea suurta kiitollisuutta tästä mahdollisuudesta. Muistakaa kiittää menetyksen hetkellä ja olla kiitollisia siitä kokemuksesta. Ja sitten…päästäkää irti.

Kulkekaa turvassa – Susanna <3

Tags: No tags

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *