Luotan siihen, että mieleeni tulevat asiat jotka ponnahtavat esiin uudelleen ja uudelleen on hyvä ottaa lähempään tarkkailuun. Muutamia päiviä olen ajatellut, että elämämme on nyt kuin sukellusveneessä eloa. Ainakin heillä, jotka joutuvat olemaan kotikaranteenissa. Siellä vietetään aikaa pienissä tiloissa yhdessä pääsemättä toisilta pakoon. Toisaalta se on hyvää aikaa viettää yhdessä läheisen kanssa. Mutta uskon, että sellaiseen arkeen tottumattomalle on vaikea saada arkea pyörimään ilman ettei välillä olisi ahdasta. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ajatuksessani tuo sukellusvene oli keltainen. Mietin miksi se nousee kuvana mieleeni…missä se on ollut?
Kuuntelin podcastia minkä lopussa viitattiin Beatleksen lauluun ”We are living in Yellow submarine…” Minua alkoi häiritä vielä enemmin. Ajatus ei jättänyt rauhaan ja yritin summailla missä muualla tuo sukellusvene on ollut. Puhuja viittasi mietteissään intuitioon ja pyysin sen saman voiman avukseni. Ja sieltä se sitten tuli tajuntaani. Kortit!
Käytän paljon kortteja ja eräät kortit ovat erityisen lähellä sydäntäni. Vastaus löytyi sieltä. Katsokaa tuota kuvaa ylhäällä. Eikö ole juurikin sellainen tilanne missä tarkkaillaan ympäristöä omasta rauhasta, omalla periskoopilla. Ehkä kurkistellaan eri ikkunoista ja yritetään selvittää erilaisia näkökulmia. Unohtuuko tälläisissä tilanteissa sen oman intutition kuunteleminen? Osaammeko kääntää periskooppia niin, että saamme laajemman näkökulma asioihin keskittymättä liikaa omaan itseemme? Luotanko intuitiooni? Mitä, jos tuleekin pohjakosketus?
Meillä kaikilla on oma periskooppi. Annetaan sen nousta niin ylös, että näemme kaukaisuuteen. Niin korkealle, että näemme tulevaisuuteen. Opimme näin luottamaan tulevaisuuteen ja omaan intuitioon. Siihen, joka kertoo meille oikeaa suuntaa ja auttaa pois pohjasta. Liikkeelle on päästävä ja siihen tulevaisuuteen luotettava. Se voi olla vaikeaa, mutta pienillä asioilla harjoitteleminen antaa sinulle rohkeutta ja valmiutta luottamaan niihin isoihinkin. Mieti esimerkiksi tuota minun tarinaani keltaisesta sukellusveneestä. Se ei jättänyt minua rauhaan vaan muistutti olemassa olostaa eri tavoin.
Soitin kauniin kuvan maalaamalle taitelijalle Maarit Viirille. Kuinka ollakkaan hän muistutti minua kyseisen korttikirjan lopputeksistä. Tätä en muistanut, mutta kas kummaa siellä on maininta samaisesta kappaleesta. Maarit kirjoittaa myös näin: ”Hetken mietin mielikuvaani keltaisesta sukellusveneestä, kunnes oivalsin idean! Sukellamme usein elämässämme syvissä, hämärissä vesissä näkemättä kokonaiskuvaa tai valonpilkahdusta. Sukellusveneessä on kuitenkin apuväline, periskooppi, jonka avulla voi nähdä pinnalle – Valoon. Ihmismielen periskooppi on intuitio.” ( lainaus Oomph Oraakkeli omiin oivalluksiin kirja ja kortit) https://www.kuukorento.fi/fi/tuote/17405132-oomph-oraakkeli-omiin-oivalluksiin-kortit-53-kpl-kirja Tuossa linkki KuuKorenon verkkokauppaan. Käy ihailemassa kortteja ja lue lisää.
Jokaisella on jokaisena päivänä mahdollisuus valintaan. Välillä on harmaita päiviä ja toisina päivinä paistaa aurinko. Sinun valintasi on kuinka suhtaudut elämään. Jokaisena päivänä on sinun oma valintasi kuinka pyörität periskooppiasi. Suojaa itsesi muiden ajatuksilta äläkä anna heidän työntää periskooppiasi alas. Pyöritä periskooppia nähdäksesi laajalle ja nosta se ylös korkeuksiin nähdäksesi kauas loistavaan tulevaisuutesi. Sovitaan vielä lopuksi suojaavamme itsemme kaikelta muulta, mutta ei hymyn tarttuvuudelta. Hymyile itsellesi ja muille intuitioosi luottaen.
Kulje turvassa <3 Susanna